23.1.2009

Takavarikko ja sen saattaminen Helsingin käräjäoikeuden tutkittavaksi

Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario L:n määräyksestä oli 24.10.2006 takavarikoitu A:n tietokoneen keskusyksikkö.

A, B ja C vaativat käräjäoikeudessa, että takavarikko hakemuksessa yksilöidyiltä osin kumotaan, että Helsingin kihlakunnan poliisilaitos, rikostarkastaja K ja rikoskomisario L velvoitetaan luovuttamaan A:n, B:n ja C:n asiamiehelle hakemuksessa yksilöidyt asiakirjat kaikkine kopioineen ja että valtio velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 7.12.2006

Poliisilaitos valtuutti rikostarkastaja K:n edustamaan poliisilaitosta takavarikon kumoamista koskevassa asiassa. K antoi käräjäoikeudelle allekirjoittamansa vastauksen ilmoittaen poliisilaitoksen vaativan hakemuksen hylkäämistä.

Käräjäoikeus totesi, että tietokoneen kovalevyn tai muun tallennusvälineen takavarikkoon oli sovellettava asiakirjan takavarikoimista koskevia säännöksiä. Jos poliisilla oli oikeus takavarikoida asiakirja, oli myös kopioiden ottaminen pääsääntöisesti sallittua.

Kovalevyn kopion säilyttämisessä poliisilla oli Korkeimman oikeuden ratkaisussaan KKO 2001:39 vahvistamalla tavalla kyse asiakirjan takavarikoinnista ainakin, kun oli kopioitu myös takavarikoimiskiellon alaista aineistoa. Toisaalta minkä tahansa asiakirjan kopion säilyttäminen poliisin hallussa ei eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 12.6.2003 antamasta ratkaisusta ilmenevällä tavalla merkinnyt, että asiakirja olisi edelleen takavarikossa niin, että kaikkia takavarikkoa koskevia säännöksiä noudatettaisiin.

Yleiseksi lähtökohdaksi oli otettava se Korkeimman oikeuden ratkaisussaan KKO 2001:39 vahvistama periaate, että teknisille syille tai käytännön tarpeille ei voida antaa etusijaa ja ne eivät oikeuta poikkeamaan laista. Koko kovalevyn kopioinnille oli kuitenkin tietoturvaan, erityisesti tiedon eheyteen ja kiistämättömyyteen liittyviä tarpeita. Jotta voitiin myöhemminkin selvittää, kuka tiedostoja oli muokannut ja milloin muokkaus oli tapahtunut, ja jotta kovalevylle tallennettuja tietoja ei voitaisi myöhemmin kiistää, voi olla tarpeen ottaa kovalevystä tai muusta tallennusvälineestä kattava identtinen kopio.

Käräjäoikeus totesi, että kovalevy tai muu tallennusväline voi tällöin muodostaa kokonaisuuden, jonka todistusarvo voi riippua sen muuttumattomuudesta. Tällaisessa tilanteessa ei ollut mielekästä pohtia, oliko kaikkien yksittäisten tiedostojen takavarikoinnille edellytyksiä, vaan oli tutkittava, oliko olemassa edellytykset kovalevykokonaisuuden takavarikoinnille.

Yksittäisen tietokoneen kovalevylle voitiin tallentaa huomattava määrä tietoa. Jos konetta oli käyttänyt useampi henkilö, saattoi kovalevyllä olla joko samalle tai eri käyttäjätunnukselle järjestettynä eri käyttäjien tiedostoja. Koko kovalevyn kopiointi merkitsi, että runsaasti rikokseen liittymätöntä ja mahdollisesti sivulliselle kuuluvaa tietoa tuli poliisin haltuun.

Takavarikon oli siksi katsottava olevan alkuperäisen kovalevyn palauttamisesta riippumatta voimassa niin, että takavarikon edellytykset voitiin pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Jos kovalevy oli sen muodostaman kokonaisuuden vuoksi takavarikoitava ja kopioitava, oli myös kopion osalta voitava saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, oliko olemassa edellytykset koko kovalevyä koskevalle takavarikolle.

Kovalevyn oli selvitetty sisältävän tiedostoja, jotka voivat olla todisteena rikosasiassa. Asiassa oli lisäksi tullut selvitetyksi, että koko kovalevyn kopion säilyttäminen oli tarpeen, koska se voi kokonaisuutena olla edellä esitetyllä tavalla todisteena rikosasiassa. Takavarikolle oli siten olemassa pakkokeinolain 4 luvun 1 §:ssä säädetyt edellytykset.

Alkuperäinen kovalevy oli pakkokeinosta aiheutuvan haitan vähentämiseksi palautettu hakijoiden käyttöön jo samana päivänä kuin kovalevy oli otettu poliisin haltuun. Pakkokeinosta ei siten aiheutunut tiedostojen käytettävyyteen liittyvää haittaa.

Perustuslain 10 §:ssä säädetään yksityiselämän suojasta, johon voidaan kuitenkin lailla säätää poikkeuksia. Pakkokeinolainsäädäntö merkitsee lakisääteistä poikkeusta perustuslaissa turvattuihin oikeuksiin.

Käräjäoikeus katsoi, että koko kovalevyn takavarikkoa kopiona voitiin tässä asiassa pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen ja esitetyt oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Wilhelm Norrman.

Helsingin hovioikeuden päätös 29.3.2007

A, B ja C valittivat hovioikeuteen ja uudistivat käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset sekä vaativat lisäksi, että valtio velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa myös hovioikeuden osalta korkoineen.

Rikoskomisario L ja rikostarkastaja K antoivat hovioikeudelle vastauksen, jossa he vaativat, että valitus hylätään.

Hovioikeus lausui, että ratkaisusta KKO 2001:39 ilmenevän kannan mukaan voitiin tallenteista valmistettu kopio rinnastaa täysin alkuperäiseen tallenteeseen ja siten pakkokeinolain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun asiakirjaan. Kopioon kohdistui siten edelleen pakkokeinolain mukainen takavarikko siitä huolimatta, että päätös takavarikon kumoamisesta oli tehty 24.10.2006.

Asiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko A:n tietokoneen kovalevyn kopioon kohdistuva takavarikko laillinen ja voitiinko se pitää voimassa valituksessa mainittujen tiedostojen osalta.

Ratkaisusta KKO 2002:85 ilmenevien periaatteiden mukaisesti hovioikeus katsoi, että poliisilla oli pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n nojalla sinänsä ollut oikeus kopioida takavarikoidun tietokoneen kovalevy kokonaisuudessaan. Poliisin olisi kuitenkin tullut todettuaan ne tiedostot, joiden osalta pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n edellytys ei täyttynyt, välittömästi palauttaa ne A:lle, B:lle ja C:lle tai tuhota ne. Poliisi ei ollut edes väittänyt, että olisi syytä olettaa, että valituksessa mainitut tiedostot voisivat yksittäisinä tiedostoina olla todisteena rikosasiassa.

Kovalevyn takavarikko ja kopiointi oli tapahtunut 24.10.2006. Hovioikeus katsoi, että pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate huomioon ottaen poliisilla oli ollut riittävästi aikaa tutkia kovalevyn kopio ja todeta ne tiedostot, jotka olivat rikostutkinnan kannalta tarpeellisia. Näin ollen edellytyksiä valituksessa mainittujen tiedostojen takavarikon voimassapitämiselle ei ollut.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja päätöksessään yksilöimiensä tiedostojen kopioihin kohdistuvan takavarikon sekä määräsi edellä mainittujen tiedostojen kopiot heti luovutettaviksi A:lle, B:lle ja C:lle. Lisäksi hovioikeus määräsi, että jollei kopioita voitu teknisistä syistä tai muun syyn vuoksi luovuttaa A:lle, B:lle ja C:lle, sanotut tiedostot oli poistettava kovalevyn kopiolta.

Vielä hovioikeus velvoitti valtion suorittamaan A:lle, B:lle ja C:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Susanne Möller ja Johanna Jylhä.

Käsittelyratkaisu

1. A, B ja C ovat vastauksessaan Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen valitukseen Korkeimmassa oikeudessa lausuneet, ettei poliisilaitos ole asiassa asianosainen eikä sillä siten ole oikeutta hakea asiassa muutosta Korkeimmassa oikeudessa. Lisäksi A, B ja C ovat katsoneet, ettei poliisilaitoksella ole asiassa oikeutta käyttää valtion puhevaltaa.

2. A, B ja C ovat Helsingin käräjäoikeuteen 17.11.2006 saapuneessa hakemuksessaan vaatineet tietokoneen keskusyksikköön kohdistetun takavarikon kumoamista hakemuksessa yksilöityjen tiedostojen osalta sekä Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen, rikostarkastaja K:n ja rikoskomisario L:n velvoittamista luovuttamaan heille mainitut tiedostot kopioineen.

3. Pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaan tuomioistuimen on sen vaatimuksesta, jota asia koskee, päätettävä, onko takavarikko pidettävä voimassa. Tuomioistuimen on asiaa käsitellessään varattava niille, joita asia koskee, tilaisuus tulla kuulluksi.

4. Pakkokeinolaissa ei ole kattavasti säännelty, mitkä viranomaiset voivat eri tilanteissa osallistua pakkokeinoasian tuomioistuinkäsittelyyn ja käyttää puhevaltaa asiassa. Takavarikon voimassaoloa koskevassa asiassa, jossa takavarikko on tehty sillä perusteella, että takavarikon kohteena olevaa esinettä tai asiakirjaa voidaan käyttää todisteena tai se voidaan tuomita valtiolle menetetyksi, kuulemista koskeva kutsu on yleisesti noudatetun käytännön mukaan toimitettu joko takavarikosta päättäneelle tutkinnanjohtajalle, tai jos rikosasia on esitutkinnan päätyttyä jo siirtynyt syyteharkintaan, syyttäjälle. Tästä johtuen kuultavaksi päätökseen on yleensä merkitty tutkinnanjohtaja tai se muu toimivaltainen virkamies, joka on ollut asiaa käsiteltäessä tuomioistuimessa saapuvilla.

5. Esitutkintalain 13 §:n pääsäännön mukaan esitutkinnan toimittaa poliisi. Lain 14 §:n mukaan esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja, jona toimii pakkokeinolain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettu pidättämiseen oikeutettu virkamies tai erityisestä syystä rikosylikonstaapeli tai ylikonstaapeli. Tutkinnanjohtajan tehtävä voi kuitenkin esitutkinnan aikana poliisilaitoksen sisäisistä työjärjestelyistä tai muista vastaavista syistä siirtyä poliisimieheltä toiselle. Ei siten voida katsoa, että pakkokeinosta päättäneen poliisin ja pakkokeinon kohteena olevan henkilön välillä olisi pakkokeinoasian tuomioistuinkäsittelyssä samankaltainen kaksiasianosaissuhde, joka syntyy rikosasiassa syytteen nostamisen jälkeen.

6. Rikoksen esitutkinta ja sen yhteydessä suoritettavat pakkokeinot ovat osa poliisille kuuluvia tehtäviä. K ja L ovat Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen organisaatioon kuuluvina poliisimiehinä tehneet nyt kysymyksessä olevaan takavarikkoon liittyvät ratkaisut ja osallistuneet asian tuomioistuinkäsittelyyn. Tämän vuoksi ja kun A, B ja C ovat asian käsittelyn eri vaiheissa kohdistaneet vaatimuksia myös poliisilaitokseen, Korkein oikeus katsoo, että poliisilaitoksella on ollut oikeus käyttää asiassa puhevaltaa ja hakea muutosta hovioikeuden ratkaisuun sekä takavarikon kumoamista että oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien vaatimusten osalta.

Pääasiaratkaisun perustelut

7. Pääasian osalta Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun perustelut.

8. Poliisilaitos on ilmoittanut, että hovioikeuden päätöksessä mainittu kovalevyn kopio on sittemmin tuhottu. Sen vuoksi ei ole tarvetta antaa lausuntoa tiedostojen kopioiden luovuttamisesta A:lle, B:lle ja C:lle.

Päätöslauselma

Enemmän lausunnon antaminen takavarikoitujen tiedostojen kopioiden luovuttamisesta A:lle, B:lle ja C:lle raukeaa.

Muilta osin hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kari Vesanen.